Siirry sisältöön

  • Aatos Klinikka
  • Aatos Perheklinikka
    Varaa aika 010 325 4540    Varaa aika    
    • Palvelut ja hinnasto
    • Asiantuntijat
    • Aatoslaiseksi?
    • Koulutukset
    • UKK
    • Blogi
    • Yhteys

    AJANKOHTAISTA

    Keskusteluapua psykologilta tai perhe- ja paripsykoterapeutilta

    Julkaistu 17. toukokuuta 2022

    Joskus elämässä voi tulla vastaan tilanne, jolloin tarvitaan perheen ulkopuolista ammattiapua. Perheen lapsi tai nuori saattaa kertoa vanhemmilleen, että hän haluaisi käydä jossain juttelemassa. Vanhempien huoli ei ehkä ole suuri, mutta nuoren mielessä voi olla asioita, joista hänen on vaikea avautua kotona tai kaveripiirissä. Muutama keskustelukerta psykologin kanssa voi tuoda ison helpotuksen nuorelle: hän saa jäsenneltyä asioita mielessään ja voi esimerkiksi saada keinoja rauhoittaa omaa mieltään. Aatoksen psykologit ovat kokeneita toimimaan erityisesti lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa kanssa. Hoito suunnitellaan ensimmäisellä tapaamiskerralla ja vanhemmat ovat mukana sopimassa jatkosta. Joskus jo yksi kerta voi auttaa.

    Vanhemmat voivat joskus pohtia onko lapsen kehitys normaalia tai tarvitseeko lapsesta tai nuoresta olla huolissaan. Psykologi osaa vanhempien kanssa keskustelemalla arvioida tilanteen ja tehdä jatkosuosituksen. Psykologi voi myös antaa tukea vanhemmuuteen ja antaa tukea ja neuvoja kasvatuskysymyksissä.

    Aatoksen perhe- ja pariterapeutit ovat kokeneita auttamaan eri vaiheissa olevia perheitä ja pariskuntia. Perhe- ja pariterapeutti auttaa perheenjäsenten välisissä suhteissa. Voit varata ajan jos esimerkiksi perheessä on riitoja lasten välillä tai jos lasten ja vanhempien välillä on jännitteitä tai jos parisuhdeasiat mietityttävät. Tapaamisissa kaikki perheenjäsenet tulevat kuulluiksi, ja perheenjäsenten kanssa etsitään uusia tapoja olla yhdessä ja ratkaista ongelmatilanteita.

    Näitä palveluita tarjotaan myös videovälitteisesti, joten etäisyys ei ole este avun saamiselle.

    Tutustu Aatoksen psykologeihin ja perhe- ja pariterapeutteihin asiantuntijasivulla! Osalle heistä voi varata ajan helposti nettiajanvarauksella. Voit myös soittaa palvelupuhelimeen tai jättää yhteydenottopyynnön.

    Kumpulantie 7 A

    00520 Helsinki

    Katutaso

    3. kerros

    6. kerros

    varaa aika 010 325 4540

    palvelut@aatosklinikka.fi