(Epä)sosiaalinen media ja nuorten yksinäisyys

Nuoruusikä on herkkää muutoksen ja kasvun aikaa. Itsenäistymisprosessi alkaa ja katse siirtyy lapsuuden maailmasta kohti aikuisuutta. Kaverisuhteilla on itsenäistymisen kannalta keskeinen merkitys. Muiden hyväksyntä alkaa määrittää yhä enemmän omaa identiteettiä.

Nykypäivän nuoret elävät ajassa, jossa sosiaalisen median ja älypuhelinten merkitys on kasvanut valtavaksi. Kännykästä on tullut itsemme jatke – ilman sitä on vaikea enää asioida nykymaailmassa. Samalla omaan kuplaan on helppo jäädä. Raja todellisuuden ja epätodellisen maailman välillä voi hämärtyä.

Pohdin tässä kirjoituksessa sosiaalisen median vaikutuksia nuorten hyvinvointiin ja erityisesti sen yhteyttä yksinäisyyden kokemukseen.

Z-sukupolvea (vuosina 1997–2012 syntyneet) kutsutaan ensimmäiseksi sukupolveksi, joka on varhaislapsuudesta kasvanut näyttöjen äärellä. Toisaalta juuri tätä sukupolvea pidetään myös yksinäisimpänä. Tilastot kertovat yhä lisääntyvästä eristäytymisestä ja syrjäytymisestä yhteiskunnasta. Vaikka sosiaalinen media lupaa yhteyttä ja yhteisöllisyyttä, se voi tosiasiassa lisätä ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunnetta. Nopeasti saatavat tykkäykset ja hyväksyntä voivat koukuttaa, mutta niiden puute satuttaa. Riippuvuus sosiaalisen median huomiosta saattaa vähitellen syrjäyttää todelliset ihmissuhteet ja heikentää kykyä kohdata muita kasvotusten.

Yksinäisyyden lisääntyminen on globaali ilmiö, ja erityisesti nuoret kärsivät siitä. Vaikka monilla nuorilla on ympärillään ihmisiä ja sosiaalisia verkostoja, he saattavat tuntea olonsa yksinäiseksi. Nuoruus on identiteetin rakentumisen aikaa, jolloin toisten ihmisten peilaus ja hyväksyntä ovat olennaisia oman minäkuvan muodostumisessa. Jos nuori jää liian yksin, hän ei saa riittävästi sosiaalista tukea, jota tarvitaan terveen itsetunnon kehittymiseen. Lapsuuden kaltoinkohtelu tai kiusaaminen voivat jättää syviä jälkiä, ja ilman korjaavia kokemuksia yksinäisyys voi juurtua osaksi elämää. On kuitenkin tärkeää muistaa, että yksin viihtyminen ja yksinäisyys eivät ole sama asia – ja että korjaavia, yhteyttä vahvistavia kokemuksia on aina mahdollista saada.

Sosiaalinen media ja viestipalvelut voivat olla hyödyllisiä välineitä, mutta niistä tulee ongelmallisia, jos ne korvaavat todellisen vuorovaikutuksen. Kun kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset vaihtuvat viesteihin, ihminen menettää sen henkisen, sosiaalisen ja fyysisen läsnäolon kokemuksen, joka on mielenterveyden kannalta tärkeää. Vaikka suurissa taloyhtiöissä voi asua satoja ihmisiä, kukaan ei välttämättä tunne toista. Silti jo pieni tervehdys, hymy tai katsekontakti voi saada ihmisen kokemaan itsensä nähdyksi ja hyväksytyksi.

Sosiaalinen media tuottaa ääntä, mutta tuleeko siellä kuulluksi? Monella on tuhansia seuraajia ja “ystäviä”, mutta he voivat silti tuntea itsensä yksinäisiksi. Virtuaalinen yhteys ei korvaa todellista inhimillistä läsnäoloa. Tutkimukset osoittavat, että mitä pidempi ruutuaika, sitä enemmän ihmiset kokevat surua ja ahdistusta. Katseet eivät enää kohtaa toisia ihmisiä, vaan puhelimen näyttöjä. Kehittyvä lapsi ja nuori tarvitsee ennen kaikkea kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi tulemista. Vielä rakentuva identiteetti muotoutuu eheäksi vasta todellisen vuorovaikutuksen kautta.

On ymmärrettävää että sosiaaliseen mediaan on helppo uppoutua. Reaalimaailma voi tuntua pelottavalta ja kontrolloimattomalta, jopa tylsältä. On kuitenkin tärkeää, että erilaisia ei-virtuaalisia kokemuksia ja kohtaamisia tulee ja niiden kanssa oppii olemaan. Onkin olennaista että jokaisella on joku luotettava aikuinen, harrastusporukka tai hyvä ystävä - toinen ihminen. Tällöin saamme yhteisön hyväksyntää, tukea ja turvaa emmekä jää liian yksin. Tässä yhteisöillä, kouluilla ja kaikilla meillä on vastuu nähdä toinen.

Vaikka ihmisessä on myös yksilökeskeisiä puolia, syvimmältä olemukseltamme olemme olentoja jotka kaipaavat yhteyttä, merkitystä ja vastavuoroisuutta. Yhteisö on olemassaolon perusehto.

Hanna Heikinheimo
Nuoriso- ja kouluttajapsykoterapeutti