Curling, helikopteri tai bulldozer? Millainen vanhempi olet?

Psykologi Eveliina Holmgren pohtii erilaisia tapoja olla vanhempi ja sitä, miten vanhempana käsitellä pettymystä suhteessa itseen, omaan elämään ja lapseen. Eveliinan kirja ”Pettymyksen psykologia” ilmestyi maaliskuussa 2026.

Vanhemmuuden tyylejä on tutkittu paljon. Luokittelu ei kuitenkaan tee oikeutta vanhempana olemisen moninaisuudelle. Koska vanhempana oleminen on samaa kuin ihmisenä oleminen, ei mikään määrä luokkia riitä kuvaamaan kaikkia niitä ulottuvuuksia, joita vanhemman ja lapsen välille muodostuu. Vanhemman roolissa ihminen toimii samaan aikaan suhteessa omaan lapseensa, mutta myös muistoihinsa, kokemuksiinsa ja ideaaleihinsa. Valitessaan toimintaansa hän ei koskaan valitse tyhjiössä – ympäröivä yhteiskunta, ajan henki ja keskustelut vaikuttavat siihen, miten itse kukin meistä toimii.

Lyhyt historiakatsaus vanhemmuuden tyyleihin: 1960-luvulla vanhemmuuden trendeissä esiin nousi kurin ja kuuliaisuuden rinnalle vapaan kasvatuksen ihanne. 1980-luvulla puolestaan puhuttiin rajoista ja rakkaudesta, 1990-luvulla lasten itsetuntoa tukevasta vanhemmuudesta ja 2000-luvulla tunnetaitavasta, reflektoivasta vanhemmuudesta. 2020-luvulla on puhuttu ylivanhemmuudesta: curling-vanhemmuudesta, jossa lapsen tietä silotellaan, helikopteri-vanhemmuudesta, jossa vanhempi pörrää yläpuolella varmistellen, että on tietoinen kaikesta ja hommat etenee ja bulldozer-vanhemmuudesta, jossa vanhempi raivaa pontevasti esteitä lapsensa tieltä vaikkapa valmentajille ja rehtoreille soittelemalla. Näistä juttelin Radio Novan päivässä 30.4. Kaikkien vanhemmuuden tavoitteena on tyypillisesti ohjata lapsia tulemaan onnellisiksi, hyviksi ja yhteiskunnassa pärjääviksi ihmisiksi.

Kirjassani käsittelen pettymyksiä ihmissuhteissa. Pettymykset ovat yksi iso osa vanhempana toimimista. Kun lapsi ei käyttäydy sovitulla tavalla, kun vanhemmuus ei tunnu siltä miltä piti; kun toinen vanhempi vetää eri suuntaan tai kun joutuu aiheuttamaan lapselleen pettymyksiä. Joskus pettymyksiin liittyy syyllisyyttä, yksin jäämistä ja häpeää. Pettymys syntyy, kun todellisuus ei vastaa odotuksia. Harva asia on ihmiselle yhtä täynnä odotuksia, toiveita, rakkautta ja pelkoa kuin suhde omaan lapseen tai huollettavaan. Siksi vanhemman roolissa koetut pettymykset vaativat erityistä huomiota.

Vanhemmuudessa koetut pettymykset ovat erityinen, kypsyyttä, vastuun ottoa ja ymmärrystä vaativa pettymysten ulottuvuus. Lähtökohtaisesti lapsi ei ole toteuttamassa vanhempiensa odotuksia, vaan elämässä omaa elämäänsä. Lapsen menestys ei myöskään ole vanhemmuuden ansiota, eivätkä lapsen töppäilyt vanhemmuuden syytä. Lapsi on aktiivisesti valintoja tekevä ja kaikkiin ihmissuhteisiinsa, myös vanhemmuuteen, vaikuttava olento. Samaan aikaan vanhemman on tärkeä nähdä oma erillisyytensä: vanhemmalla on vastuu käsitellä itsessään pettymykseen mahdollisesti vaikuttavia asioita, kuten omaa riittämättömyyttä, surua, kateutta tai haluja. Vanhempi ei voi antaa lapselle oikeutta eikä velvollisuutta täyttää tai olla täyttämättä vanhemman odotuksia.

Tärkeintä pettymysten ja odotusten suhteessa taitaa olla se, että lapsen pitää mahtua vanhemman ajatukseen riittävän hyvästä lapsesta. Tässä vanhemman tehtävänä on osoittaa lapselle, että tämä on ”justiinsa riittävän hyvä” itselle ihmisenä. Ja muistaa myös se, ettei lapsi tarvitse täydellistä vanhempaa, vaan kaikki vanhemmuuden tyylit, lähtökohtaisesti tähtäävät lapsen hyvään. Samalla vanhempi voi muistuttaa, ettei silti kaikki käyttäytyminen ei ole sallittua tai ainakaan fiksua: vanhemman itsensä ei ehkä kannata soitella rehtorille ja vaatia omalle lapselle perustelemattomia etuuksia, eikä lapsi voi törttöillä ilman että törttöilystä tulee keskusteluja, ehkä seuraamuksiakin, joista lapsi joutuu kantamaan vastuun. Onneksi lapsen ja vanhemman välinen suhde, kuten muutkin ihmissuhteet, tyypillisesti kestävät paljon pettymyksiä. Ilman odotuksia ei voisi olla pettymyksiä, mutta ei myöskään unelmien ylittymisiä, ilahtumisia ja ehkä elämän isoimpia onnen hetkiä.

Eveliina Holmgren
Psykologi (PsT)
Kasvatus- ja kehityspsykologian erikoispsykologi, coach