28. elokuuta 2025
Marjukka Westerlund
Uhma on osa normaalia kehitystä
Uhma kuuluu lapsen normaaliin psyykkiseen kehitykseen. Se on hänelle keino testata ja opiskella oikeaa ja väärää ja ympäristön asettamia rajoja. Se on osa oman tahdon ja vanhemmista erillisen mielen rakentamista. Uhma voi auttaa lasta vähitellen itsenäistymään ja luottamaan kykyynsä pärjätä elämässä omin voimin.
Lapsen psyykkisessä kehityksessä on vaiheita, joissa uhmakkuus on hyvin tavallista, etenkin 2-3 -vuotiaana ja murrosiässä. Näissä vaiheissa itsenäistä pärjäämistä harjoitellaan erityisen paljon. Usein lapsen uhmakkuuden taustalla on perheen vuorovaikutussuhteisiin ja elämäntapahtumiin liittyvää kuormitusta. Esimerkiksi kiusatuksi tuleminen tai suuret muutokset, kuten vanhempien ero, voivat aiheuttaa ulospäin purkautuvia, uhman muodossa tulevia hankalia tunteita. Joskus lapsen haastava käytös johtuu hänen kokemastaan alavireisyydestä ja ahdistuksesta.
Uhmakkuus vaatii turvallista kohtaamista
Uhma syntyy siis suhteessa toiseen ihmiseen ja on lapsen kannalta mielekäs reaktio. Se ei ole lapsen sisäsyntyistä ilkeyttä tai pahantahtoisuutta. Jotta uskaltaa olla uhmakas, on pystyttävä kokemaan riittävää turvallisuutta ja ymmärrystä vanhempien ja muiden läheisten ihmisten taholta.
Mitä enemmän uhmakas lapsi raivoaa, sitä enemmän hän tuntee suuttumuksen alla avuttomuutta ja heikkoutta. Pärjäämisen kokemus on silloin uhattuna ja lapsi on hetkellisesti sisäisesti turvaton. Voimakasta uhmaa voikin pitää yrityksenä kompensoida turvattomuuden ja avuttomuuden tunteita.
Miten olla uhmakkaalle lapselle avuksi?
Kun vanhempi voi ymmärtää lapsen uhmaa, se estää lapsen reaktion menemistä vanhemman ”ihon alle” ja auttaa häntä säilyttämään kyvyn ajatella ja pysyä rauhallisena. Lapselle asetettujen seuraamusten on hyvä olla tarkkaan mietittyjä ja perusteltuja. Pärjäämisen kokemuksen ja itsetunnon kehitykselle on tärkeää, että lapsi saa positiivista palautetta toiminnastaan aina, kun sitä on aidosti mahdollista antaa. Turvaton lapsi tarvitsee vanhemman läsnäoloa ja rajojen asettamista joskus myös fyysisesti sylissä pitämällä. Oman aikuisuuden säilyttämistä voi auttaa ajatus, ettei kyse ole vanhemman auktoriteetin haastamisesta. Lapsi ei valta-asetelman epätasaisuudesta johtuen tähän pystyisikään - ainakaan niin kauan kuin vanhempi ei laskeudu lapsen tasolle.
Marjukka Westerlund
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri
Kouluttajapsykoterapeutti
