Dialogisuuden taitoja lapsille (ja varsinkin aikuisille)

Dialogi tarkoittaa kohtaamista, jossa osapuolet antavat itselleen ja toisilleen nätisti tilaa. Tilan antaminen tarkoittaa, että osapuolet haluavat kuunnella toisiaan, yrittämättä olla itse enemmän oikeassa kuin toinen.

Keskustelu lasten välisestä kiusaamisesta ja väkivallasta on ajankohtainen yhteiskunnassamme. Kysytään, miten ihmeessä lasten sosiaalisia taitoja saataisiin vahvistettua.

Samaan aikaan huomataan, että meidän aikuisten antama esimerkki kuuntelemisen ja arvostamisen taidoissa - jotka muodostavat dialogisuuden ytimen - on monin paikoin surkeaa. Miten lapsi voi oppia sanomaan "hei ollaan tästä asiasta eri mieltä, mutta ei haukuta toisiamme jooko?", kun hän samaan aikaan kuulee ympärillään olevien aikuisten kärjistyneitä, yksisilmäistä totuutta etsiviä kuittailuja ja vihapuhetta toisiaan kohtaan? Lapsen olisi tärkeä kuulla aikuisen sanovan "hei, tuo tyyppi näkee maailman kyllä tosi eri tavalla kuin minä - hänen näkökulmastaan tuo mielipide on varmasti ihan yhtä oikea kun minun mielestä on minun mielipiteeni".

Kuulevatko lapset näitä esimerkkejä ympärillään? Vai onko niin, että meillä aikuisilla itsellämme on nyt niin tiukka tilanne, että oman asian puolustaminen tuntuu välttämättömältä? Jos aikuisen vuorovaikutusta leimaa pelko siitä, että vain oman tahdon toteutuminen varmistaa selviytymisen, ei ole helppoa kuunnella rauhassa ja yrittää ymmärtää omasta kannasta eriäviä mielipiteitä. Ja jos ei ole varaa kuunnella, ei dialogi ole mahdollista. Olemmeko me näin tiukoilla?

Dialogisuuden edellytyksenä on tahto ymmärtää asiaan liittyviä monia näkökulmia, jotka saavat rauhassa "co-exist" eli olla olemassa rinnakkain. Ei siis ole kyse selviytymiskamppailusta, jossa toisen olemassaolo on uhka toiselle, vaan rinnakkain olemisesta. Tämä on vaativa juttu: miten voin hyväksyä sen, että toisen ääni ajaisi oman ääneni yli? Mistä jään paitsi, jos en voita?

Ennen kuin edes toivomme lasten dialogisuuden taitojen parantuvan, pitäisi meidän aikuisten arvioida omaa vuorovaikutustyyliämme. Miten me puhumme toisillemme vaikkapa sosiaalisessa mediassa tai politiikassa? Leimaako puhettamme toisen mustamaalaaminen, pussittaminen ja syytteet, vai yhteisen ymmärryksen hakeminen? Vasta tämän peiliin katsomisen jälkeen voidaan huhuilla keinoja lasten dialogisuuden taitojen kehittämiseen.

Eveliina Holmgren
Psykologi (PsT)
Kasvatus- ja kehityspsykologian erikoispsykologi
Coach